Poniratsastusta ja -ratsastajia
Viikin Ponikoulun aikuistalentit simulaattoriretkellä
Viikin Ponikoulun aikuisratsastajien talent-ryhmä teki valmentajansa Kati Kallialan johdolla retken Equstomin ratsastus- ja liikuntakeskukseen vuoden 2014 loppupuolella. Retken aiheena oli saada ohjausta ratsastajan istuntaan ratsastussimulaattorin avulla. Equstomin tarkkasilmäinen opettaja Sanna Siekkinen toimi simulaattorilla ratsastetun puolituntisen vetäjänä ja antoi ystävällistä mutta armotonta palautetta kunkin istunnasta ja tavasta myödätä hevosen liikettä. Kaikki saivat myös täsmäneuvoja istunnan korjaamiseen.
Ratsastussimulaattori on oikean kokoinen muovinen, anturoilla varustettu hevonen, joka osasi mennä ainakin kolmea eri askellajia ja joka asettui, taipui ja vaikkapa pysähtyi ohjista vedettäessä. Pukittaa se ei kuitenkaan osannut, joten se jaksoi kuuliaisesti osoittaa talent-ryhmäläisten istunnan sudenkuopat mutta myös hyvät hetket. Harvoin satulaan nouseminen jännittää niin paljon kuin mitä simulaattorin selkään noustessa. Tila, jossa simulaattori sijaitsi, oli ympäröity peilein niin, ettei mitään mahdollisuutta piiloutua kentän toiseen päähän opettajan selän taakse ei enää ollut. Koska aikuistalentlaiset olivat jo ehtineet hitsautua toimimaan ryhmänä, kaikki saivat kuulla toistensa palautteet ja oppia toisiltaan. Näin omakin silmä tottui tarkastelemaan istuntaa eri tavalla kuin ennen, ja aamupäivän aikana muiden simulaatioita seuratessa pääsi tutustumaan hyvin syvällisesti istuntaan ja istunnalla vaikuttamiseen. Painokasta asiaa tuli paljon ja uutta opittiin valtavasti. Kaikki olivatkin retken jälkeen samaa mieltä: Reissu oli todella hyödyllinen ja ehdottomasti koko rahan väärti!
Aikuistalentit suosittelevat ratsastussimulaattoria muillekin ja ovatkin jo alkaneet haaveilla uutta retkeä Equstomiin seuraavalla kaudella. Koska nälkä kasvaa syödessä, seuraavalla kerralla olisi hienoa päästä sekä simulaattorille että sen jälkeen opettelemaan simulaattorilla opittuja asioita Equstomin hevosen selkään. Eikä pilatestuntikaan olisi pahitteeksi...
Teksti: Paula Valkonen ja Anna Harmonen
Tutorhoitajien leirikesä
Tutorhoitajien kesäleirillä ratsastettiin ja tehtiin kaikkea hauskaa. Kuvagalleria -sivulla vasemmalla palstalla on linkki Natalie Kelton kuvaamaan tutorleirin videoon. Lisää valokuvia kuvagalleriassa.