Ponitalli muutti Viikkiin

Ponit muuttivat Viikin uuteen ponitalliin

Ponit pääsivät muuttamaan uuteen avaraan ja valoisaan Viikin ponitalliin sunnuntaina 19. helmikuuta 2012. Ensimmäisinä tulivat Kirsikka ja Sampo, jotka asettuivat tyytyväisinä nauttimaan heinistä uusissa karsinoissaan. Uusi ympäristö ei näyttänyt niitä häiritsevän.

Ulkona sen sijaan oli varsinainen lumimyräkkä ja ponien kuljetus sattui päiväksi, jolloin oli yksi talven huonoimmista ajokeleistä.

Uusi ponitalli, kuva: Liisi Myllykangas
Bella ja Niitta saapuvat uuteen talliin,kuva: Liisi Myllykangas
Niitta tulossa uuteen talliin, kuva: Liisi Myllykangas
Ponien kuljetus lumituiskussa oli haasteellista, kuva: Liisi Myllykangas

Ponitallia rakennetaan nyt vauhdilla

Ponitallin rakennustyö Viikissä on jatkunut toista kuukautta. Poneille kunnostetaan talli  punaiseen isoon rakennukseen. Perustustyöt on tehty, tallin pohja valettu ja vuorossa on sisärakenteiden pystytys.  Maneesin perustustyöt on myös tehty ja pohja on valmis. Tontilta löytyi hyvälaatuista, ratsastuspohjaksi erinomaista hiekkaa, jota on nyt käytetty maneesin pohjaksi ja sitä riittää myös ratsastuskentälle.  (1.11.2011, kuvat Liisi Myllykangas)

Ponien tuleva talli syksyisen maiseman ympäröimänä
Ponikarsinoiden ikkunat ovat hahmottumassa
Maneesin perustus ja pohja ovat valmiina
Kati Kalliala ja tontin maaperästä löytynyttä hyvälaatuista hiekkaa, joka sopii erityisen hyvin maneesin ja kentän pohjaksi

 

Tuleva ponitalli on tässä vielä vanhassa asussa, kuva: Liisi Myllykangas
Ponitalli on kävelyetäisyydellä Viikistä ja hyvin saavutettavissa muualtakin, kuva: Liisi Myllykangas
Ponitalli tulee sijaitsemaan idyllisessä ympäristössä, kuva: Liisi Myllykangas

Karlvikin Ponitalli muuttaa Viikkiin

Kiivas rakennustyö on nyt alkanut Vadelmakallion alueella, vaikkakin Viikissä poneja on toistaiseksi nähty lähinnä erilaisissa tapahtumissa. Vadelmakallioon muuttaa lähikuukausina  Ratsastuskeskus Karlvik Oy:n ponitalli 12 poninsa kera.

Talli tullaan kunnostamaan alueella olevaan rakennukseen ja sen yhteyteen tulevat myös ratsastuskenttä ja –maneesi sekä kerho-, sosiaali- ja toimistotilat. Suunnitelmissa on aloittaa Viikissä myös iltapäiväkerho sekä kahvila, kertoo Kristiina Hurmerinta, toinen ratsastuskeskuksen vetäjistä.

Poniratsastuskoulu tulee tarjoamaan ratsastustunteja kaiken ikäisille, aina nappuloista nuorisoon ja jopa pienikokoisille aikuisille. Poneja tulee jatkossa olemaan kaikkiaan 16. Ohjattuja ratsastustunteja vetävät ammattitaitoiset, hyvin koulutetut ratsastuksen opettajat ja ohjaajat. Tuntien ohella tallilla toimii ponikerho, jossa voi oppia enemmän ponien ja hevosten hoidosta ja käsittelystä.

Poniratsastuskoulu on järjestänyt aiemminkin erilaisia tapahtumia, esimerkiksi joulun, kevään ja Lucia-päivän yhteydessä. Katrillit ja kilpailut kuuluvat lisäksi ohjelmaan. Viikkiin  on kuitenkin suunnitteilla entistä laajempi tapahtumatarjonta.

Ratsastuskoulun vetäjät Kristiina Hurmerinta ja Kati Kalliala ovat pitäneet ratsastuskoulua vuodesta 1994 alkaen ensin Karlvikissa ja nykyisin Eriksnäsissä, jossa toimii ponitallin ohella ratsastuskoulu ja yksityistalli. Hurmerinta ja Kalliala iloitsevat mahdollisuudesta tuoda ponitallinsa keskeiselle paikalle Helsinkiin, sillä hyvät liikenneyhteydet tarjoavat ympäristön lapsiperheille oivat mahdollisuudet ratsastusmaailmasta nauttimiseen. Ponitallille voikin parhaimmillaan tulla jopa kävellen tai pyörällä.

Tieto poniratsastustallin siirtymisestä Viikkiin on kiirinyt ja niinpä tuntivarauksia on kysytty ahkerasti, kertoo Kati Kalliala. Ennen siirtymistä Viikkiin, poniratsastuskoulu toimii vielä toistaiseksi Eriksnäsissä Sipoon puolella.